Katsotaan jos teet tällaiset, että pivotoi pöllö.
Jos olet nähnyt semmosen videon.
Rotate your owl video.
Olen nähnyt.
Pöllönpää pysyy paikallaan, vaikka pöllöä pyöritellään.
Tämä on vikasietotila podcast, joka on pilannut aivan kaiken.
Puhetta internetistä ja siihen liittyvistä asioista ja siitä miten se on pilannut aivan kaiken.
Tällä kertaa studiossa tutut naamat.
Pööräärillinen.
Sekä suorakulma rillinen.
Itse olen myös pyöreä.
Ei ympyrä, mutta pyöreä rillinen olisi lopuista.
Kuten tuossa jo kahteen kertaan sanoin, internet on pilannut kaiken.
Osa kaksi.
Tarkennetaan ei ihan kaikkia, mutta tiettyjä asioita.
Meiltä löytyy backcatalogista jakso, jossa kerrotaan monia asioita, joita internet on pilannut.
Nyt ajomme jatkaa saman aiheen ympärillä riffailua, kuten jazz-muusikot sanovat.
Esitän siis pienen teesin tähän alkuun.
Internet on tehnyt monia asioita helpommaksi.
Paljon musiikkia on saatavilla.
Paljon elokuvia ja televisiota on saatavilla.
Paljon erilaisia tekstejä on saatavilla.
Se on samalla pilannut tiettyjä asioita kulttuuriakelusta.
Mitä se on muka pilannut?
Se on pilannut sen.
Tämä ei ole ainoa asia mitä se on pilannut.
Aiemmin oli mahdollista tehdä niin, että epäsuosittuihin asioihin saatettiin kaata enemmän rahaa,
kuin mitä suosio olisi antanut myöten.
Tästä löytyy monenlaisia esimerkkejä.
Jos otetaan yksi vähän internetin ulkopuolelta,
niin suomenkielisen runouden kustantaminen.
Julkaiseminen ei ole ikinä ollut mikään kultakaivos kustantamoille,
mutta ne ajattelivat, että meillä on muita juttuja, jotka ovat suht kannattavia.
Kun romaanikirja myynyy hyvin,
niin otetaan tästä runokirjallisuutta ja kustannetaan sitä.
Onko käsityksessä se, että runotta ei enää kustanneta lainkaan sen takia kun tuli internet?
Kyllä.
Ei, tuo ei pidä paikkaansa.
Esimerkiksi jos katsoo Suomea ja pien runo kustantamoja,
niin sehän menee niin, että internetissä on runoutta.
Sanoisin, että runouden painoarvo on lähempänä sitä, mitä se oikeasti on,
kun aiemmin sitä keinotekoisesti boostattiin.
Millä tavalla keinotekoisesti?
Millä tavalla aidosti?
Niin kuin oikeampi.
Sillä tavalla, että nimenomaan markkinat hoitaa.
Nyt näemme, että minkä verran ihmisiä kiinnostavat runous
ja minkä verran he ovat siitä valmiita maksamaan.
Runous vie meidän kieltämme eteenpäin.
Kyllä sitä edelleenkin julkaistaan.
Ehkä niin kuin aikaisemmin oli jotenkin oletettua,
että ihminen, täällä tietenkin idealisoitu kuva ja muistan lukeneeni
tämän idealisoidun kuvaan ehkä joskus 80-luvulla,
jolloin siis idealisoitiin 50-lukua sanomalla,
että 50-luvulla insinööritkin lukivat runoutta
tai että insinöörinkin kuului olla jollakin tavalla tietoinen siitä,
että A. Maassamme julkaistaan runoutta ja B. Kuka sitä julkaisee ja millaista
ja viittaako se mahdollisesti johonkin tuhmuuksiin,
jota on tehty sängyssä.
Ja edelleenkin niitä julkaista.
Jopa omasta tuttava pirristäkin löytyi aivan viime vuosilta,
niin kuin ihmisiä jatkavat.
Julkaistat jopa esikoiskokoelmia,
mutta kyllä niitä ihan tuolla on myyty kaupoissa.
Mutta onko jotenkin oletettavaa, että ihminen,
jonka pysäytät kadulla hämmentyy,
koska pysäytät hänet ja kysyt häneltä runoudesta,
niin reagoiko hän kysymykseen tai vastaako hän kysymykseen
eri tavalla nyt kuin hän olisi vastannut vaikkapa vuonna 54?
Ken ties.
Kyllä.
Ja tämä on nimenomaan se asia, jonka internet on pilannut,
sillä siinä on nyt näinäinen paradoksi tai pohditaan sitä,
että onko se oikeasti paradoksi ja onko se oikeasti ristiriitainen tilanne.
Eli samalla kun internet on tehnyt asioiden julkaisemisesta ja jakelemisesta
helpompaa kautta halvempaa, jotka on tässä yhteydessuunnilleen sama asia,
niin se on johtanut siihen, että on entistä hankalampi väittää,
että hei, tämä juttu, tämä kirja, tämä runoteos,
tämä elokuva, tämä TV-sarja, tämä levy on huomiosiarvoinen,
vaikka oikeastaan se ei kiinnosta juuri ketään.
Se oli aiemmin mahdollista.
Oli sellaisia tehoittomuuden pussukoita olemassa jakeluverkostossa.
Mutta onko runous koskaan ollut jokin äärimmäisen laajen kansanosien,
tai sanotaanko tässä meidän kokemusmaailmassamme,
sanotaanko meidän elävässä kokemusmaailmassamme,
onko ollut sellaista hetkeä, että koko meidän lähipiirimme ja kaveripiirimme
ja tuttavapiirimme ja mediaympärillemme on huutanut suomalaisen runouden viestiä?
No ehkä ei meidän aikana, mutta palaamme jälleen kerran 50-luvulle,
että runous on ollut asia, jota on pidetty esillä esimerkiksi olympialaisten aikaan.
Tämä on ollut jopa…
Mä muistan, että oliko se kilpailumuotoinen,
mutta joka tapauksessa se kirjoitettiin runoja ja se oli osa ikään kuin olympialaisten ideaa, joka siinä oli.
Toivoisko, että se olisi yhä?
En, koska se olisi luultavasti kiusallista,
mutta on ollut jossakin määrin isompi ilmiö esimerkiksi runouskulttuurissa kuin se on tällä hetkellä.
Se on ollut jossakin paikassa, jossa se ei enää ole.
Lontoossa 48 runoilijaa ja Suomenta ja aale tynni saa kuultaa kirjallisuuden lyriikkasarjassa runolla Hellan laakeri,
joka kuulostaa sananmuunnokselta.
Runous on ihan snadisti hämäävä esimerkki, koska siinä on myös muita vaikuttavia voimia kuin pelkästään se jakelu,
mutta mä oon siis ihan täysin vakavissa, niin tämä ei todellakaan ole mikään trollausmielessä, provosointimielessä heitetty asia.
Tietyllä tavalla runous on saanut enemmän huomiota ja enemmän rahaa kuin mitä sille on tavallaan ollut kysyntää kautta kiinnostusta.
Tämä ei ole siis moralinen argumentti. Mä en siis sano, että pitäisi tehdä vain asioita, jotka on täydellisen populaareja,
mutta mä sanon, että runouden tekijät ja runous varmaan hyötyi siitä, että meillä oli tiettyjä jakeluun painamiseen, kustantamiseen,
koko siihen verkostoon, joka synnytti runoutta, siihen liittyviä tiettyjä epätehokkuuksia,
jotka internet pohjimmiltaan on poistunut.
Mutta toki siinä oli myös varmaan, jos me ajattelemme vaikka sitä sodan jälkeistä Suomea, niin siinä on ollut myös kansallista eetosta
ja siinä liittyy tällaista laajemmin, laajempia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.
Ja mitä on kansallinen eetos ellei sitä, että elitti yrittää saada massat tekemään jotain, jota masso ettei oikeastaan
välttämättä halua sitä, että mä oon jälleen täysin vakavissa, niin sitähän se koko kansallisporeetti nimenomaan on,
että joku porukka päättää, että nyt me käytämme poliittista valtaamme siihen, että saamme ison määrän ihmisiä tekemään sen asian,
mitä me haluamme. Ja jälleen, tässä ei ole mulla mitään eettistä komponenttia, että näin ei saisi tehdä, näin saisi tehdä.
Mutta oliko Karjola joku kommentti vai?
Ei vaan Raavin päätäni.
Hyvä.
Koska yritän kiihkäästi miettiä sitä, että kuinka paljon kysymys on jostakin kulttuurisesta muutoksesta,
jossa teknologinen muutos, eli esimerkiksi se, että internet on kaikkien käytössä, on vain yksi osa ja miten esimerkiksi se,
että meillä on käytössä sellainen jakelotie kuin internet muuttaa sitten taas puolestaan sitä kulttuurin sisältöä.
Onhan jokin tapauksessa esimerkiksi runo olisi mennyt eteenpäin ja saanut yhä uusia muotoja.
Niin minäkin olen osallistunut.
Todellakin esimerkiksi ver.
Ennen kuin pääsemme Karin henkilökohtaisiin runo-kokemuksiin, niin sanoisin, että kyllä se siellä verkossakin elää ja monessa muodossa.
Mä en nyt edelleenkään yritä sanoa, että runot ei ole olemassa sen takia kun internet tuli.
Jos tämä on nyt mun versios siitä mun väitteestä, niin mä haluaisin korjata sen.
Se ei ole se mitä mä sanon. Haluaisin käyttää ilmoista runous yliindeksoi tai yliindeksoitui eli tavallaan sai enemmän osakseen kuin olisi ollut.
Mutta nyt koska te väidät sitä runoudesta asioita.
Niin olen joutunut osallistumaan spoken word-tilaisuuksiin ja haluaisin jotakin korvauksia.
Yleisönä vai esiintyjänä?
Yleisönä. En ollut tarpeeksi kännissä, että olisin mahdollista sanoa.
Mutta vikasetutilla voi tilata spoken word-esitykseensä jos haluaa.
Toki!
Laittakaa vaan viestiä. Panu rajauttaa siellä lyyriset pölyt pois vähän droppaamalla modernistista kokeilevaa runota.
Toinen esimerkki samasta aiheesta on se, että jos ajatellaan siis televisiosarjoja.
Eli nyt me päästään eroon sitä, että liittyykö tähän joku elitismi, koska se on siinä runoudessa nyt se hämäävä juttu.
Mutta ajatellaan siis televisiosarjoja ja ennen kaikkea S-word-palveluita, siis maksullisia tilauspalveluita.
Mutta myös siis niinku telkkariohjelmia, joita tehdään.
Nyt puhutaan pitkälti niinku amerikkalaisesta ilmiöstä.
Siis se jossain määrin näkyy myös Suomessa, mutta toki puhutaan ennen kaikkea jenkkilästä.
Eikö televisiosarjoihin voi liittyä elitismi? Onko se täysin pois suljettua?
Ei se ole pois suljettua, mutta mun pointti on siinä, että nyt puhutaan siis sellaista taidemuodosta.
Että jos ajatellaan niinku Ritari S-saa tai ihmenmiestä tai mitään ikinä, Hill Street Bus ja ne olisi kaikki ohjelmia, jotka ei ole yrittänyt olla kauheen pois sulkevia yleisen suhteen.
Kyllähän ne on kaikki tehty sillä tavalla, että periaatteessa lähes kuka vain voisi katsoa.
Niitä ne ei niinku yritä sanoa, että olemme vaikeita lähestyä ja vain tietty määrä ihmisiä voi katsoa meitä.
Vaan niinku, että tässä on sarja, jota kovin monet ihmiset toivottavasti voisivat katsoa.
Oli ensimmäiset improvisoitut esimerkit, ne nyt sitten varmaan kertovat minusta enemmän kuin jotenkin muusta.
Mutta, tämä on siis asiastaan kirjoittu paljon Thinkupiisuja ja linkka on tietenkin niitä tonne Show Noteseihin.
Niin minkä takia on niin, että jos maailmassa tehdään enemmän ja enemmän televisiota kuin koskaan aikaisemmin.
Tosin tähän nyt ensimmäinen heti alaindeksi eli voi olla, että ihan viime vuosina itse määrä Yhdysvalloissa on lähtenyt laskuun.
Mutta siis hyvin pitkään on se trendi, että koko ajan tehtiin enemmän ja enemmän televisiota tunneessa mitattuna, sarjana mitattuna.
Se moninkertaistui se määrä, mitä siellä tehtiin.
Eli tässä tulee nyt ajatella, että tämä on se internetin hyvä puoli.
Meitä ei enää rajoita se, että on vain muutamaa televisiokanavaa, joilla on kaikilla rajallinen määrä ohjelmaa aikaa.
Koska sehän oli se osaltaan se rajoittava tekijä.
Jakelutien rajoitti ei voitu tehdä tämän enempää telkkäriohjelmia, koska ei voitu näyttää tätä enempää telkkäriohjelmia.
Ja sitten yleensä silloin argumentoitiin 80-luvulla, 90-luvulla, että televisio on tietyllä tavalla tyhmää,
koska sen pitää tavoitella suuria massoja, niin kuin syistä, jotka johtuu tästä jakelutiestä pohjimmiltaan.
Otetaan sen rajoite pois.
No niin, hei, nyt me voidaan laittaa internetiin niin paljon ohjelmia kuin mahdollista,
niin eikö sitten pitäisi seurata semmoinen Kambrikauden räjähdystyn?
Me saadaan valtavasti erilaista, tosi kiinnostavaa, montaa eri ihmisryhmää, miellyttävää, niche-ohjelmointia.
Ei seurana, me on saatu hirveän määrä maskaa.
No mut kyllähän me olemme saaneet myös sitäkin, mutta se ei välttämättä…
Ehkä TV-sarjojen tuotantokulut ovat jo lähtökohtaisesti kuitenkin sitä luokkaa.
Ja lasketaan koko se tuotanto, että se ei nyt ehkä ole kuitenkaan sen kaikkien avantgardistisimpi…
Ei ole, niin hän sanoi, että se on tabulaarimuoto.
Niin, mutta tavallaan jos se lähtökohtalainen tavallaan, että se pelkästään se jakelutie tuottaisi laajan valikoimen,
jossa olisi mukana myös avantgardistisia tuotantoja, niin se ei varmaankaan ihan siihen saakaan ulotu koskaan sitä avantgardistisia tuotteita.
Tehdään enemmän YouTubessa? Niin tai tehdään muihin kanaviin, tehdään kuva-taide-kontekstissa ja tehdään kaks tänkin…
Niin tehdään jumalauta videotaidetta, sitäkin olen joutunut katsomaan.
Mutta mä sanoisin, että tilanne on sekä, että on syntynyt kokeiluja, mutta ne kokeilut ei ole välttämättä syntyneet esimerkiksi Netflixin tuotannossa tai siis Netflixin tilaamana,
vaan ne on syntyneet pienemmissä Vodipalveluissa.
On sitä syntynyt Netflixissäkin, mutta se tuottovaatimus on ihan viimeisen vuoden, kahden vuoden aikana sitten taas kiristynyt.
Eli nyt, tällä hetkellä, Netflix tuottaa vähemmän todennäköisesti yhtään mitään kokeilevaa, koska sinne fokus on nyt nimenomaan tuottavuudessa.
Siinä vaiheessa, kun Netflix oli kasvuvaiheessa ja sen palvelun pyörittäminen piti tehdä riskirahalla, niin sitten myöskin, sanon varsinaisessa merkityksessä,
riskejäkin otettiin enemmän, eli tehtiin enemmän sellaista kamaa, joka ehkä vei TV-sarjaa, jos voidaan puhua taiteena tai tuotteena eteenpäin.
Mutta kyllä sitten löytyy, siis kyllä sanoisin, että Stranger Thingsin ykköskausi esimerkiksi oli selvästi TV-sarja, jonka kaltaista ei ihan kauheasti sillä hetkellä ollut.
Eikö sinne tuo jumalauta pastisseesta koottua pastissia?
Se on pastissia, mutta ei ole sellasta pastissia juuri tehty.
Siis mä luulen, että sun odotusarvo sille Kambrickauden räjähdykselle on vähän ikään kuin ylimitoitettu.
Siis että minkälainen tuote on erilainen, minkälainen tuote vie esimerkiksi TV-sarjaa genereinä eteenpäin, niin se saattaa olla hienovaraa se muutos kuin mitä sinä haluat.
Se voi tapahtua esimerkiksi dokumenttien puolella, sen tyyppistä tuotantoa on Netflixissäkin ollut, jotka hieman rikkovat niitä dokumenttielokuvien perinteisiä rajoja.
Okei, ja minkä verran siellä on silleen Hitlerin salaiset murhauspäiväkirjat?
Mä en ole nähnyt Hitlerin salaisia murhauspäiväkirjaa, mutta ihan yksittäisiä tavallaan sen tyyppisiä.
Nimenomaan, nimenomaan, ihan yksittäisiä.
Siis jos mun pitäisi tiivistää tää mun väite siitä pilaamisesta, niin se on ehkä semmonen, että internethän tekee lähes kaikelle sen, että se poistaa sieltä tehoittomuuden paikkoja.
Ja nyt tehoittomuus voi olla hyvä tai huono asia, se voi siis esimerkiksi tarkoittaa sitä, mietitään nyt vaikka just some-palveluita.
On tosi hankala tehdä semmonen keskimittaluokan some-palvelu, keskimittaluokan internet-palvelu.
Et internet, ehkä sen taustalla olevan verkostoefektin takia pohjimmiltaan, se ajaa yrityksiä, palveluita, yhteisöjä semmosiin tasapainotiloihin,
joissa ne on joko valtavan suuria tai sitten todella pieniä ja hyvin fokusoituneita.
Mutta siinä keskellä on todella vaikea olla. Tätä mä tarkotan sillä keskiluokalla.
Ja esimerkiksi nyt siinä televisiosarjan kohdalla se keskiluokka on tarkoittanut semmoista niin sanottua middle-brow,
siis jotenkin ei-taidetta, mutta silti parempaa kuin tauhka-tason olevia juttuja, kuten joku vaikka Hill Street Blues on semmoinen tyypillinen esimerkki
niin kuin Jenkki Telkarin puolelta, mikä otetaan, että siinä on televisiosarja, joka yritti olla vähän enemmän,
jotenkin vähän taiteellisesti kunnianhimoisempi kuin sitä edeltäneet sarjat, mutta silti se näytettiin yhdellä kolmesta isosta network-kanavasta.
Se tuli siis ihan hyvään aikaan. Kyllä sillä tavoiteltiin tavallaan kuitenkin suuria yleisöjä, että se eroaa selvästi vaikka sitä mitä HBO teki,
koska HBO onhan siellä aina kuunnella se, että hei, tässä on nyt ripauselitismia mukana, että tämä ei ole kaikille.
Ja tavallaan on tämän sarjan onnistumisen kannalta ihan hyvä asia, että kaikki eivät tykkää tästä.
Tässä on kaikkia hienoja anekdootteja, kuten se, että se liittyy muistaakseni Sex and the Cityin, että jossain vaiheessa
showrunner miettii, että onnistukohan edellisessä jaksossa tarinan kerronta, että tajusko kaikki kuulijat sen,
ja sitten kanavapäällikkö sanoi, että ei mua kiinnosta tämmöistä asioita, että ellet sä suututa osaa katsojista, niin mä peruutan tämän sarjan.
Selvästi tähdättiin siihen, että pienempikin yleisö riittää ja se pienempi yleisö on siitä tosi tyytyväinen, että meidän ei tarvitse miellyttää isoa yleisöä.
Mutta nyt, koska se internet ikään kuin armottomasti paljastaa asioiden suosion, se mahdollistaa sen, niin on entistä hankalampi
tehdä semmosta tilannetta, että no hei, minäpä nyt päätän, että minä tilaan tätä televisiosarjaa, siis en minä katsojana,
vaan minä studiopäällikkönä, kanavapäällikkönä, minä tilaan tätä televisiosarjaa vielä yhden kauden, vaikka katsojaluvut
edelliseltä kaudelta osoittavat kiistattomasti, että ei sitä ole katsonut niin moni ihminen kuin haluaa.
Semmoinen oli ennen mahdollista, sellainen ei ole enää mahdollista ja se on vain ja ainoastaan internetin syytä.
Mutta meillä on kuitenkin edelleen instituutioita, jotka mahdollistaa riskinoton, esimerkiksi julkisen palvelun yhtiöt, jotka tekee tätä.
Tai apurahat, jotka nyt sillä tavallaan jos kaitaa katsotaan, että laveammin erilaisen.
Ehkä on jotenkin epärealistista olettaa, että aika tuloshakuiset yhtiöt noin lähtökohtaisesti lähtisi tekemään riskejä,
siis riskejä siinä mielessä, että jos indikaattorit osoittavat, että tuosta ei enää hilloa valu, niin kokeillaanpa nyt sitten, että josko siitä kuitenkin valuisi.
Tai jos ne sitä tekee, niin se on samanlaista tuotepäätöstä kuin pörssiyhtiöissä tehdään ylipäätään tuotteiden suhteen, niillä on elinkaarinen alkaen loppuun.
Minkä takia ne television analogisen ja Kaapeli ja Antoni Jokelun aikana päätti?
No kokeillaan, tilataan vielä yksi kausi Seinfeldia lisää, siis Seinfeldhän on kuuluisa esimerkki siitä, että sen ykköskaudella,
ja muistaakseni kakkoskaudellakaan sille ei ole vielä kummoset katsojalvut, ja se kasvaa loppuun mennessä siis niinkuin sen ajan katsotuimmaksi ohjelmaksi,
about friendly guys, se tulee siis valtavan suosittu, mutta se vaati sen ajan, että ne tekijät löytyvät sen ohjelman, jota ne on tekemässä.
Mä en ole varma, että onko siinä kysymys internetissä sinällään, siis kysymys voi olla myös yrityskulttuurien muutoksesta,
tai päätöksenteon muutoksesta, johon ei välttämättä tehottomuus sellaisenaan riitä, että kuka tahansa, joka on ollut isossa yrityksessä,
jossa tehdään tuotteisiin liittyviä päätöksiä tietää, että ne tuotteisiin liittyvät päätökset ei ole välttämättä pelkästään numeroperusteisia,
vaan niihin liittyy tunteita ja ihmisten positioita siinä organisaatiossa esimerkiksi.
Ja mä väitän, että mitä tarkemmin nähdään esimerkiksi just joku kulttuurituotteen latausmäärät, striimausmäärät, muut,
niin sitä hankalampi on käyttää niitä muita argumentteja kuin sitä puhdasta numerista mittaria, joka siellä tulee.
Mä sanoisin, että toi ei pidä paikkaansa, siis kaksi esimerkkiä, ensinnäkin Jeff Bezos ja hänen toi…
Paras kaverisen Markku Bezos.
Ja hänen…
Haluatko sä googlaa tänne?
En halua, mutta hänen siis…
Rakkaat kuulijat, nyt sekuntikallot päälle, miten nytkään menee, ne kukkarit tietää, mitä helvettiä se on sanomassa.
Tarun Sormusten Herrasta Prequel, eli…
Prince of Power.
Niin, halut tehdä oma Game of Thrones, joka ei kai perustunut mihinkään varsinaiseen numero dataan, että tämmönen pitää saada.
Et oltais nähty, että yleisöllä on hirveä kysyntä ja nimenomaan tämän pitää saada.
Just niin, vaan että haluan prestiisituotteen.
Tai sitten…
Ölön Maskin.
Mikä ikinä päätös tällä viikolla onkaan tullut, joka ei perustu dataan, vaan joka perustuu varmaan Meskaliiniin tai johonkin.
Siis jo pelkästään nämä kaksi esimerkkiä osoittaa sen, että internet ei ole kyllä postannut minkäänlaisia tehoittamuksia mistään.
Koska korkeakulttuuripuoleltahan löytyy esimerkkinä vaikka kuinka paljon, että ne ei korreloi niiden mittareiden kanssa.
Että mittauksella saa sitä tärkeyttä.
Miksi me julkaisemme vaikka tämän monimuotoisen, erikoisen videotaideteoksen, jota Kari katsoo kiroilleen.
Silmät killissä.
Mä oon siis valmis myöntämään sen, että tämä mun valitus ei ulotu ehkä esimerkiksi suuri korkeakulttuuriin.
Mutta mä luulen, että se johtuu pikemminkin sitä, että se korkeakulttuuri, eli nyt siis varmaan tyyliin opera, osa teatteritaiteesta esimerkiksi,
se on tietyllä tavalla ollut suojassa kaupallisilta signaaleilta, jotka taas liittyy siihen jakeluun tätä ennenkin.
Että ikään kuin klassisen musiikin jakelu ei ole mullistunut internetin kautta, vaikka meillä nyt onkin Applen klassisen musiikin palvelu.
Et mä luulen, että sen takia siis se vaikutus tuntuu siellä vähemmän tavallaan on aina, tai siis vähintään sitten niin kuin
satoja vuosia tai sata vuotta hyväksytty se, että…
Mä haluaisin tehdä sellaista hirveän jakoa niinku korkean ja matalavälvää, vaikka onhan se tietenkin nähtävissä.
Mutta että on olemassa niin kuin tavallaan hirveän laaja osa niin kuin meille tärkeä kulttuuria, joka ei tavallaan alisto suoraan…
Ei ole mennyt tärkeää.
Tää niin kuin tavallaan mittauksen, että sen merkitys ei ole mitattavissa. Ehkä näin mä niin kuin tavallaan sanoisin sen.
Että on se sitten nykymusiikkia, tai on se kuvataidetta, tai on se jotain niin kuin vaikka Avant Garde runolta,
joka tehdään verkkoon pelkästään.
Mutta siis kun nyt mentiin muun muassa taidemusiikkiin, niin mun mielestä mielenkiintoinen kokeilu, joka yleisradiossa tehtiin
tuossa vähän aikaan sitten, oli se, että Jean Sibelius viulukilpailuun tuotiin tekoälytuomari, joka siis arvioi,
että miten hyvin se viulu siellä keilläkin vinkuu. Ja sehän oli siis eri mieltä ihmistuomareiden kanssa.
Elikkä siinä niin kuin, jos seurataan Ollin ajatusta, niin tietyssä mielessä kone siellä poistaa tehottomuutta.
Eli absoluuttisilla mittareilla kertoo, että kuka on paras viulunsoittaja.
Mutta ihmistuomarit, jotka tuo tähän tällaista niin kuin kaottisuutta, niin sitten päättää eri tavalla.
Ja siis verkko on mahdollistanut hirveän monelle niin kuin tavallaan,
sanotaanko, korkakulttuurin eri alueilla toimiville ja kulttuurin eri alueilla toimiville tekijöille jakelukanavia.
Ja tässä tulee mielestäni, me puhuttiin aikaisemmin, mä kuuntelin tänä aamulla Perilaa.
Ja Perilaa on tällainen niin kuin berlineläistaustainen tai itse asiassa venäläistaustainen berlinessä vaikuttava
tai vaikuttanut DJ ja ehkä äänitaiteilija. Ja hänet olen löytänyt käytännössä pelkästään nimenomaan niin kuin verkon kautta.
Niin kuin toimi ennen tämmöisessä niin kuin verkkoradioasemalla ja nyt jopa löytyi Spotifysta, niin kuin hänen tuotantoa.
Mä luulen, että mahtavaa. Spotify. Siellä on nyt Perilaa.
Täytyy myöntää, että ei niitä nyt niin kuin hirveästi niitä Perilan suhinoita ollut.
Eikä niitä jaksa kuunnella.
Vielä kuunneltu, mutta siellä on ja ihanaa, että on.
Mutta eikö tämä, että jokin asia kuten Perila on saatavissa verkossa ja siellä on saatavissa kaikkia sellaista,
jota aikaisemmin piti mennä etsimään berliniläisen kellarin homeisesta nurkasta ja vain harvoja valittuneja sieltä löysi.
Ne olivat kassetteja.
Niin ne olivat kassetteja ja ne olivat varmaan puettu johonkin vinyyliin.
Eikö se vie tavallaan sen viehätyksen siitä pois?
Siis että kun kaikki obskuuri on helposti löydettävissä muutamalla näppäyksellä,
niin sitä löytämisen riemua ei enää koe samalla tavalla kuin silloin kun sen löytämisen eteen piti tehdä töitä.
Sinä olet romantikko, Kari. Sinä olet niin romantikko.
Tätä kuulen harvoin. Mä voisin käyttää tässä esimerkkinä myöskin pornoa, mutta…
No siis onhan tuosta sellainen versio, että jossain vaiheessa on vaikka mietitty, että levykauppiaiden kulttuurinen valta väheni.
Ja se on ainakin henkisesti mun mielestä sidoksissa tähän samaan ilmiön.
Eli siis aikanaan, jolloin musiikkia saattoi saada vaan muutamasta paikasta, niin olit vähän sen armoilla, että mitä informaatiota levykauppiailla oli.
Ja sitten jos haluaisit seimata sinua, niin kun katsoit mitä olet ostamassa, niin joo, semmoista.
No joo, selvä, selvä. No niin, jos ei ollut rahaa käyttää, niin käytä vaan.
Hänellä oli olemassa tämä valta, joka hyvin pitkälti oikeasti kumpuksi sitä informaationiukkuudesta.
Se oli se ainoa paikka, josta sain ensinnäkin, siis sitä oli musiikkia tarjolla ja toisekseen oli vain vähän lähtien,
joka kertoi, että mikä musiikki on hyvä kautta kiinnostavaa.
Ja kyllä mä väitän, että se on sukua tälle samalle tehottomuuskuplalle, että koska ei ole kaikkia informaatiota koko ajan saatavissa,
joku tai jotkut yksittäiset ihmiset voi ikään kuin uskottavasti väittää, että hei, tämä asia on oikeasti tosi hyvä kautta suosittu.
Hyvä ja suosittu ei ole nyt täysin sama asia, mutta ne on tarpeeksi lähellä.
Mutta mä haluan ottaa vielä yhden tämmöisen siis mahdollisesti selventävän esimerkin.
Tää on hypoteesia, nyt te voitte olla tästä siis täysin eri mieltä.
Kyllä.
Onko olemassa tai oliko olemassa tämmöinen kuvitelma, että kun internet tulee, niin tarjonnan monipuolisuus kasvaa.
Siis puhutaan nyt tavallaan melkein mistä vaan kulttuurituotteesta.
Et ikään kuin että sen takia, että meillä ei ole pääsyä moniin kulttuurituotteisiin, niin se mitä me kuunnellaan,
katsotaan, luetaan, on jollain tavalla homogeenista, yksipuolista.
Ja nyt kun tulee internet ja samalla myös the means of production get cheaper,
eli siis läppärillä voi tehdä melkein minkä tahansa kulttuurituoteasian,
niin meillä tulee olemaan paljon enemmän ja paljon erilaisempaa tarjontaa.
Onko tämmöinen uskomus ollut olemassa?
Voisin, mikäli olisin säästänyt blogimerkintäni jostain tuolta vuosituhannen vaihteesta,
niin voisin varmaan kaivaa sieltä noin 13 eri entrueja, joissa sanon melko täysimälineen juuri noin.
Mutta eikö se olla jossain määrin edelleen totta, että onhan se skaala siellä,
mutta kyllä sitä pitää vähän kaivaa silti. Kyllä se skaala on,
mutta se skaala ei välttämättä ole missä kaikkein mainstreamissa streamauspalveluissa.
Just niin, se skaala on siellä, mutta se ei ole välttämättä kauhean suosittua,
ja tässä me tullaan ehkä juuri nimenomaan siihen, että kun Olli vetää johtopäätöksen siitä,
tai siis vetää mutkia suoriksi, että minäkin olen suosittunut ja hyvät ovat samaa asiaa,
tai ainakin tarpeeksi lähellä toisiaan, niin olisin sitä mieltä, että ei ole,
on varmasti totta TV-sarjojen kohdalla se, että aika moni ihminen katsoo siellä hyvyyskäyrän,
ei aivan huipulla, mutta sanotaanko siinä kolme neljäsosaa kohdalla,
olevaa kamaa kaikkein eniten, mutta se jättää edelleen sinne huipulle todella laatu kamaa,
jota vain me konnaiseurit ymmärrämme.
Kyllä, kyllä.
Mutta että hyvä esimerkki, että mikä sitten on tarpeeksi hyvä,
mikä on sellainen sisältö, jossa on tarpeeksi edkeä,
mutta ei niin paljon, että rupee kiusainnuttamaan, ja sitä voi silti katsoa,
ja jos tästä ottaa esimerkkin ajoilta viime viikolta,
niin mä esimerkiksi katsoin sellaista TV-sarjaa,
jonka Netflix on sitten kuin The Diplomat,
joka mun mielestä oli erinomainen esimerkki siitä,
että se on siinä kolme neljäsosaa hyvyyden oikealla reunalla,
ja se on paikkapaikoin jopa vähän lipsahtaa melkein siitä ohi,
mutta se on silti sujuvaa ja sulavaa,
ja sitä katselee mielikseen, eikä tunne liikaa ahdistusta.
Mä otan yhden sivu askeleen vielä.
Jos mietitään sellaista ohjelmaa kuin Succession,
ootte ehkä joskus kuulleet siitä?
Blink, blink, blink!
Kyllä. On muuten itse asiassa tämän jakson ilmestyessä,
jos olet ilmaiskuntileeni, niin tämän jakson ilmestyessä on tullut viimeinen jakso.
En ole nähnyt Successionia.
Kyllä, juuri näin, puhumme tässä siis tulevaisuudesta.
Mutta pointti on siinä, että Succession on sellainen ohjelma,
josta varmaankin kirjoitetaan tietyllä tavalla enemmän kuin mitä sitä katsellaan.
No elää! Helsingin sanomaton Jumalauta julkaisi oman podcastin Successionista,
ja sitä katsoo Suomessa, pannaanko nyt ihan semmoinen reilu lisä tohon,
sitä katsoo Suomessa ehkä sata tuhatta ihmistä.
Mutta he on sata tuhatta oikea ihmistä.
Mutta kysymykseni on, että mistä tämä ilmiö kertoo?
Minkä takia meillä on olemassa muutamia kulttuurituotteita,
jotka syystä tai toista nykyään näyttävät olevan telkkarisarjoja.
Siis Game of Thronesissa oli vähän samaa, vaikka sen katsojoulu olikin absoluuttisesti isompia.
Tai Serialissa aikanaan.
Serial podcast oli semmoinen, josta kirjoitettiin Suomessa asti jonkun verran,
ja sillä oli Suomessa kuitenkin kymmenen downloadia viikossa.
Niin mitä kertoo se, tai piemminkin ehkä, että mistä johtuu se,
että on olemassa joitain asioita, jotka saa siis suhteettomasti enemmän huomiota
kuin mikä niiden suosio on?
Onko tämä ristiriitainen väite sen kanssa, mitä me nyt on räntännyt aiemmin,
että internet pakottaa suhteuttamaan asiaan laitettavat resurssit,
eli teemme tätä televisiosarjaa vain niin paljon kuin näemme,
että miten paljon ihmiset katsovat sitä.
Mutta silti on olemassa muutamia toiseen suuntaan meneviä esimerkkejä.
Onko toimitteiden viimeinen vallan paikka on siinä,
että me ei voida vaikuttaa siihen, mitä telkkäristä tulee,
mutta ainakin me voidaan halutessamme kirjoittaa tai podcastata tästä ohjelmasta,
vaikka sitä eivät katsokkaan kovin monet ihmiset.
Onko se epätoivoinen yritys löytää sellaista vanhan maailman epätehokkuutta,
että me voimme päättää, mistä kansa on kiinnostunut?
Nuori Padavan alkaa oppia seuraavaksi.
Hän tutustuu ranskalaisen sosiologin käsityksiin mausta
ja siitä, miten sitä hankitaan ja miten sitä manifestoidaan.
Onhan siinä kysymys erottautumisesta sosiologiassa sanoa,
että minä olen kiinnostunut tällaisesta töhnästä, joka haisee aika pahalta,
mutta se on oikeasti hyvä, kun siihen tottuu.
Miksi katsot mua?
Mä en katsonut ketään tässä erityisesti.
Kyllä mä näin, I saw you.
Eikö olisi tavallaan loogisinta, että Helsingin sanomat kirjoittaisia
ja että amerikkalaistakin kulttuurilehdet kirjoittaisivat niistä
televisioohjelmista, joita katsotaan kaikkein eniten?
Minkä takia se huomio keskittyy tällaiselle kulttuurituotteelle,
joka ei ole kaikkein suosituin?
Jälleen mä en siis sano, että näin pitäisi olla,
mutta mä haluaisin sanoa selitysmallin sille, että minkä takia näin tapahtuu.
Eihän se kansan suosio tavallaan ylipäänsäkään korreloi
ikään kuin tämän tietynlaisen kulttuurijoukon tai
sanotaan, että kulttuuri.
Kulttuuri eliitti?
Mä yritin kiertää tuota joukkoa.
Kyllä saa samanlappanut eliitti.
Ei, ei, ei, eliitti on niin kiusalainen.
Sano sitä, ei, ei, ei, ei.
Ei, ei, minä vastustan. Mitä siellä puheenvuoron Karille?
Karin sanoi jotain tähän väliin.
Ainoastaan eliitin edustaja kiistää olevansa eliittiä.
Se on täsmälleen näin.
No ehkä sitä voi katsoa myös siitä näkökulmasta, että
jos puhutaan edelleen TV-sarjoista, että millaiset
TV-sarjat ei ole kaikkein tavallaan itsestäänselvimpiä,
eikä kierrätä kaikkein kuluneimpia juonikuvioita ja
henkilöhahmoja, joissa on jotakin, joka erottaa niitä
siitä ännä suuresta massasta. Ja sitten niiden ympärille
helposti kehittyy sellainen tavallaan positiivinen kierre.
Eli että tämä erottuu massasta, katson tätä, kerron
katsomani tätä, koska tämä erottuu massasta, muut lähtevät mukaan.
Successionin kohdalla on käynyt aika selkeästi näin.
Ja Successionin sisältöön mun nähdäkseni ikään kuin
kirjoitetaan päälle sellaisia tulkintoja, joita on siitä
itse teoksesta vähän vaikea, jopa ainakin mun erottaa.
Siis mä katson mielelläni sitä sarjaa, mä oon kattonut kaikki jaksot.
Se on mun mielestä niin hyvä sarja. Onko se mun mielestä
niin kuin aivan huippusarja? Onko se juuri se sarja, jolle
omistaisin oman podcastin? Ei. Mutta mä kuuntelen esimerkiksi
siitä sarjasta tehtyä amerikkaaista podcastia, joka on
HBO-tuotantoa, jonka ideana on se, että siihen tuodaan
ikään kuin tosielämän asiantuntijoita kertomaan, että
kun tässä viime jaksossa tehtiin yrityskauppaa, niin mistä
siinä oli kysymys? Millä tavalla tätä yrityskauppaa
yritettiin tehdä? Eli siinä tietyissä mielessä dekoodataan
sitä, mitä siinä sarjassa tapahtuu, jolla
rakennetaan ikään kuin arvoa sille sarjalle, että te
tyhmät ihmiset ette nyt ehkä ymmärtäneet, että kun tuossa
puhuttiin osakevaihdosta, niin siinä tarkoitetaan tätä.
Ja mä en ole mitenkään vakuuttunut, että esimerkiksi sarjan
käsikirjoittaja on ymmärtänyt sitä asiaa, koska ne on hyvin
viitteellisiä ne viittaukset, mitä siinä sarjassa
esimerkiksi on. Ainakin siinä on siis toki semmoinen puoli
olemasta, että se on niin rikas teksti se sarja, että
siihen voi kiinnittää kaikenlaista. Juuri näin, että siellä voi sitten kaiken maailman
symbioottiset tai syöpäläisoljot, muut mediat käydä
kiinnittymässä ja ehkä se on ikään kuin siinä tärkeimpää,
kun se suoraan se suosio. Että jos ohjelma on
sellainen, että ei voi tehdä mitään muuta kuin rikäpäätä,
eli kerrotaan sen sisällä, mitä jokaisella tapahtuu, niin se ei oikein ruokea
semmoista oheismediakerrosta, mutta sitten taas
saksakseks on niin kaltainen ohjelma mahdollistaa sen, että siinä on
paljon märehdittävää. Mielenkiintoinen ilmi on
sitten taas, jos katsoo Game of Thronesia, johon kiinnitti
tämmöisiä samanlaisia siis useamman aukeaman
eräässä valtalehdessä julkaistuja, juoniriikäppäjä,
jotka on mun mielestä ihan käsittämättä vielä, että miksi
tehdä tätä, mutta siinä oli kysymys jonkin,
siinä oli kysymys nimenomaan ison suosionsarjasta,
siis niin lähellä mainstreamia, kun HBO
tavallaan voi olla, ja sitäkin sarjaa katsoin,
mutta mun oli ehkä vaikea ymmärtää sitä
suhdetta, joka niin kuin valtajulkisuudessa
ja niillä oheissa asioilla ikään kuin oli siihen sarjaan.
Mä ehkä voisin päättää keskustelun toteamalla, että tämä on sitenkin
kaikki ollut oikeasti vaan hirvittävän pitkä tekosyyto, että
vikasietotila ei ole ollenkaan niin suosittu,
kuin se pitäisi laadun perusteella olla.
Ketä on väärin? Ja se on internetin syytä.
Ja nyt vikasietotila siirtyy tapansa mukaisesti
ohjelman suosituimpaan osion, ei oikeasti ole suosituin,
mutta teette näitä tilasta, joten te ette voi sitä tietää,
mutta voin väittää niin, jossa tarjoamme ylevöitystä
sielulle, harvemmin keholle. Panu, mikä ylevöittäisi
tietokonesielua tällä kertaa?
Mä oon viime aikoina lekkinyt aika paljon näillä laajoilla
kielimallalla tai niistä tehdyillä ikään kuin niiden
päällä rakentuilla sovelluksilla, esimerkiksi
ChatGPitillä ja kaikilla näillä vastaavilla.
Ja ChatGPitähän on avannut nyt siis laajennukset
maksavien asiakkaiden käyttöönä ja laajennuksella
siis kymmeniä laajennuksia sen saa hakemaan
tavaraverkosta ja sen saa liitettyä Tiesmihin.
Mutta yksi keskeinen asia siinä on juuri tämä,
että on mahdollista niiden laajennuksen kautta
saada sen järjestelmän tuomaan tavaraverkosta
ja tekemään niistä esimerkiksi yhteenvetoja.
Mutta ongelmahan on siinä, että ne sisäiset laajennukset
on aika hitaita, eikä niitä voi erityisemmin säätä itse.
Tähän on erittäin hyvä vaihtoehto, joka itseasiassa
toimii tämän kaupallisen ChatGPit-palvelun lisäksi myös
siinä maksuttomassakin versiossa Web Chat GPT.
Tämä on tavallaan se periaatteessa kytkee sen,
tekee hakuja verkkoon, joista se tuottaa esimerkiksi yhteenvetoja.
Se aikaisemmin käyttiin muistaakseni DuckDuckGo,
nyt taitaa käyttää Yahoo, joka taitaa itse asiassa
käyttää Bingiä, jos oikein muistan.
Mutta tavallaan tuo sen verkkohaun siihen mukaansa.
Tämä on kiinnostava laajennus siinä mielessä,
että siinä on esimerkiksi viehättävä käyttää siinä mielessä,
että sä voit rakentaa sinne myös sun omia prompteja.
Eli sä voit kirjoittaa hyvinkin laajoja ja jämptejä
ja monipuolisia prompteja ja laittaa niitä valmiiksi pohjiksi,
joita sä valitset tehdä niitä hakuja.
Että erittäin käytävä. Silloin sä pystyt todellakin
määrittelemään sitä lopputulosta sen verran kuin nyt
tällaista sekoilevaa kielimallia lähtökohtaisesti voi määrittää.
Ja tääkään ei toimi täydellisesti, että jotkut muut
ovat tämmöiset chat-gpitille tietyt laajennukset häiritsevään tätä web-chat-gpititä.
Ja toisinaan se ei vain jostain syystä muutenkaan ilmesty näkyviin.
Jos se ei ilmesty näkyviin, niin sitten se usein kannattaa varata uudestaan.
Ja näillä on oma myös discord-palvelin, josta voi kysellä apua.
Mutta tää on kiinnostava tavallaan kätevä, nopea, helppo tapa kytkeä
chat-gpitin palvelu nettiakuihin.
Mä voisin kehua asiaa, jonka internet on pilannut, nimittäin asiakaspalvelu.
Kävi niin, että minun piti tässä keskustella Finnairin kanssa.
Mutta tämä ei sinänsä kohdistu Finnairin suoraan, siis voisin valittaa varmasti vastaavistakin.
Ja se menee totta kai niin, että nettisivuilta löytyy chat,
koska en halua ruokaa puhelin palvelussa, koska tiedän, että tähän asian tulee menemään pitkään.
Ja siinä chatissa on ensimmäisenä vastassa chatbot. Tämä on sinänsä ihan normaalia tässä vaiheessa.
Eli kirjoitan siihen tyynesti, että tämä on asia, niin täytän nimeni, klikkaan aluekeskustelua.
Sitten chatbot sanoi, että mä yritän ratkaista tämän ongelman,
mutta voi tarvittaessa keskustella ihmisen kanssa.
Mutta kerro ihan aluksi, että mikä se ongelma sitten tulee olemaan.
Sitten mä kerron sen, mikä se ongelma on.
Ja se tarjoaa mulle ainoastaan valmiita vastauksia sitä sitten artikkelikannasta.
Ja tämänkin mä olen vähän hyväksynyt tietyn näköisenä chatbot-verona, että
tämä ei ole se, mitä haluan, mutta hyvä on.
Minä suostun tekemään tämän.
Ja sitten sen jälkeen ei tule vaihtoehtoa, että puhuu ihmiselle.
Mutta sen sai pakotettua, että puhun ihmiselle.
Tähän mennessä kaikki on vielä ihan ok.
Että mä hyväksyn, että se toimii tällä tavalla minun näkökulmastani huonosti.
Sen jälkeen tulee ihminen linjoille ja sitten siinä lukee, että
hän ei muuten nyt sitten näe, että mitä olet keskustellut sen chatbotin kanssa.
Että jos tietokoneosmat johonkin pystyvät, niin ne kykensivät esimerkiksi tallentamaan tietoa
ja sitten myöhemmin tarjoilemaan sen tiedon uudestaan.
Niin mä joudun siis kirjoittamaan sen saman asian kahteen kertaan.
Vielä silleen, että mä ekalla kerralla tiedän, että se mun ongelma ei tule ratkeamaan tässä.
Munhan olisi kannattanut siis laittaa vähän loremipsumia siihen ensimmäiseksi siihen kenttään.
Tämä on musti design-päätöksinä silleen hämmentävä.
Että mä oletan, että jälleen operoimme reaalisten resurssien maailmassa.
Eli jossain on niin kuin todettu, että se toiminnallisuus, jos saa chatbotille syötetty tieto,
näkyy myös sille ihmisasiekaspalveluille.
Että me ei nyt vaan vielä saada sitä toteutettua.
Mutta että olipahan aika paskat treenoftelleen.
Että vähän niin kuin episti harmittama.
Noniin, Kari, johdataan meidät vielä tästä sitten autoa mille maille.
Johdatan ja suosittelen teille.
En luettavaa, vaan oikeastaan haettavaa.
Elikkä suosittelen Finna-palvelua.
Finna.fi, joka on siis museoiden ja muiden erilaisten julkisten tai puolijulkisten tahojen yhtäinen palvelu,
josta löytyy kaikenlaista kuvista, videoista, taideteoksiin.
Ja mä oon käyttänyt Finnaa tässä viime aikoina kirjaprojektin kanssa.
Että se nyt sieltä vanhoja valokuvia ja sieltä löytyy todella paljon.
Ja mikä kaikkea hauskinta, niin monet useimmat näistä sisällöistä on lisäksi CC-lisenssillä edelleen käytettävissä.
Finna on vanha palvelu internet-ajassa, koska se on toiminut jo kymmenen vuotta.
Mutta musta tuntuu, että kaikki ei ole silti ihan vielä löytäneet kaikkia sen mahdollisuuksia.
Joten uskaltaudun kehumaan sitä tässä löytyy.
Siis osoitteesta finna.fi.
Ja näin, rakas kuulija, on tullut aika paketoida vikasietotilan tämän kevään.
Tuotantokausi, kiitämme sinua siitä, että olet ollut matkassa tai jos tulit kyytiin vasta nyt,
niin siellä on kulkaa back-katalogia monen jakson verran, joihin voit paneutua.
Tässä kun ilmatkin kuumenee niin paljon ihmisiä on pakko vain kuulla podcastia.
Siinä oli melkein järkevä syy seuraavassa yhteisössä, mutta ei väliä nyt siitä.
Haluaisimme siis kiittää ennen kaikkea sinua sitä, että olit mukaanamme.
Se oli kivaa, kun jakson leikannutta Paavo Sundellia sekä jakson miksannutta Risto Pikkaraista.
Ja toteamme, että vikasietotila lähtee nyt hibernoimaan.
Ja näemme teidät sitten jossain toisessa tulevaisuudessa.
Ja siihen asti, hei hei!
Moi moi! Moikka!
Podcast: Play in new window | Download